SSA Rakennuksen toimitusjohtajaksi Tommi Heikkilä

| Luokittelu: Ajankohtaista

Rakennusliike SSA Rakennus Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön kehityspäällikkö DI Tommi Heikkilä. Hän aloittaa tehtävässä 1.7.2024.

Nykyinen toimitusjohtaja Jorma Kilpeläinen siirtyy omasta toiveestaan vastaamaan SSA Rakennuksen teknisestä yksiköstä ja jatkaa myös yrityksen hallituksen jäsenenä. Keväällä uudistetun strategian pohjalta perustettu yksikkö sisältää muun muassa hankekehityksen, suunnittelun ohjauksen ja konseptoinnin.

– Teknisen yksikön tehtävä on erityisesti asumiseen liittyvän rakentamisen merkittävä tehostaminen. Tässä tehtävässä Jorman asiantuntemus ja kokemus ovat ratkaisevan tärkeitä, sanoo SSA Rakennuksen hallituksen puheenjohtaja Timo Luhtaniemi.

SSA Rakennus keskittyy jatkossa rakentamaan asumista palvelevia rakennuksia kuten asuntoja ja palvelukoteja. Yhtiö kehittää esivalmistettuihin moduuleihin perustuvaa rakentamisen konseptia, joka tekee rakentamisesta sujuvampaa ja kestävämpää.

– Ennakoimme asuntorakentamisen suhdannekäänteen toteutuvan ensi vuoden aikana. Yhtiö valmistautuu Tommin johdolla seuraavaan kasvuvaiheeseen, joka nostaa entistäkin selvemmin esiin konseptirakentamisen ja kattavan palvelun hyödyt asiakkaille, Luhtaniemi kertoo.

Lisätiedot:
Timo Luhtaniemi, hallituksen puheenjohtaja, SSA Rakennus Oy, p. 0400 447 464, timo.luhtaniemi(at)ssa.fi
Tommi Heikkilä, kehityspäällikkö, toimitusjohtaja 1.7. alkaen, SSA Rakennus Oy, p. 040 5175 691, tommi.heikkila(at)ssa.fi
Jorma Kilpeläinen, toimitusjohtaja, teknisen yksikön johtaja 1.7. alkaen, SSA Rakennus Oy, p. 050 4688 058
jorma.kilpelainen(at)ssa.fi

 
SSA Rakennus Oy on asumista palvelevien rakennusten kehittäjä ja toteuttaja. Yhtiöllä on esivalmistettuihin moduuleihin perustuva rakentamisen konsepti, joka tekee rakentamisesta sujuvampaa ja kestävämpää. SSA Rakennuksen vuosittainen liikevaihto on noin 100 MEUR.

Luitko myös nämä?

04.03.2025

Helsingin Frakki valmistui Suomen Kaupunkikodit ARA:lle

As Oy Helsingin Frakki luovutettiin aikataulussa helmikuun lopussa. Suomen Kaupunkikodit ARA:n Juhana Kallio piti lopputulosta onnistuneena.

Lue lisää

10.02.2025

Dachser Pirkkalan uusi logistiikkakeskus on luovutettu tilaajalle

Dachser:in uusi logistiikkakeskus Pirkkalassa on valmistunut aikataulun mukaisesti. Terminaalin kokonaispinta-ala on 5113,5 m2, josta itse terminaalin osuus on 3866 m2. Lisäksi rakennuksessa on toimisto- ja sosiaalitiloja.

Lue lisää

20.12.2024

Kivistön Siluetin asuintornin rakentaminen on alkanut

Kivistön Siluetin asuintornin rakentaminen on alkanut. 12-kerroksinen asuintorni nousee uuden kauppakeskuksen yhteyteen. Rakennuttajana toimii SSA Rakennus Oy. Hanke on usean eri tahon yhteistyön tulos.

Lue lisää

05.12.2024

SSA toteuttaa ikäihmisten palvelukodin Nrepille ja Solum Yhtiöille Pohjois-Espooseen

Lue lisää