SSA rakentaa Masalaan liikuntakeskuksen laajennuksen 

| Luokittelu: Ajankohtaista

SSA rakentaa Masalaan liikuntakeskuksen laajennuksen

SSA vastaa Kirkkonummen Masalaan suunnitellun LähiTapiola Sport Centerin laajennuksesta ja olemassa olevan urheiluhallin saneerauksesta. Koko hankkeen kerrosala on yhteensä 10365m2. Rakennustyö on tarkoitus aloittaa tämän kevään aikana. Projektin on suunniteltu valmistuvan osittain vuoden 2021 aikana ja kokonaisuudessaan vuonna 2022.

Valmistuessaan Masalan LähiTapiola Sport Center on lajimäärältään yksi pääkaupunkiseudun monipuolisimmista sisäliikuntapaikoista. Laajennusosaan tulee padel-, tennis- ja sulkapallokenttiä ja nelikerroksinen osuus johon tulee mm. tanssistudio ja ryhmäliikunnallisia lajeja.

Nykyisen liikuntakeskuksen saneerattavassa osuudessa sijaitsee mm. kaksi monitoimikenttää, kuntosalit ja ryhmäliikuntatilat. Saneeraus toteutetaan siten, että nykyistä toimintaa pystytään jatkamaan mahdollisimman vähäisin häiriöin hyödyntäen myös kesän hiljaista aikaa.

Liikuntakeskuksen suunnittelussa on huomioitu uusiutuvan energian käyttö.  Laajennusosaan tulee useita aurinkopaneeleita ja tontille useita maalämpökaivoja. Nykyisin käytössä olevassa rakennuksessa nämä on toteutettu jo aiemmin.

Laajennuksen Masalantielle avautuvan päädyn taideaiheesta on meneillään yleisöäänestys. Laajennuksen suunnitellut Arkki­teh­tuu­ri­toi­misto Räty Oy:n Jussi Räty on suunnitellut julkisivulle kolme eri taideaihetta. Äänestykseen voi osallistua 24.1 asti ItSport.fi sivustolla.

Ohessa olevissa kuvissa on kustakin esitetty sekä päivä- että iltanäkymä.

ssa-rakentaa-urheiluhalleja-toimitilarakentaminen
VAIHTOEHTO A: ’Pelikuvio’ kuvaa ottelun pysäytyskuvaa tiilipikselien muodossa.
ssa-rakentaa-urheiluhalleja-toimitilarakentaminen
VAIHTOEHTO B: ’Lyöntiharjoitus’ muodostaa sarjan valoiskujen jälkiä seinällä.
ssa-rakentaa-urheiluhalleja-toimitilarakentaminen
VAIHTOEHTO C: ’Keskittyminen’ kuvastaa symmetristä eräpallon odotusta ja mailan kaarta.

 

Tutustu SSA:n toimitilarakentamiseen.