Toimitilahankkeet

| Luokittelu: Toimitilarakentaminen

SSA rakentaa uuden Tokmannin Leppävirralle

SSA Rakennus ja Tokmanni Oy ovat sopineet Leppävirran Tokmannin rakentamisesta Leppävirran keskustaan osoitteeseen Kartanotie 8. Hankkeen rakentaminen on tarkoitus aloittaa heti ja Tokmanni pyritään avaamaan vielä vuoden 2021 aikana, mikäli viranomaisluvat sen mahdollistavat.

Uuden rakennettavan liikerakennuksen pinta-ala on noin 2 900 neliömetriä ja se tulee valmistuessaan korvaamaan nykyisen, noin 700 neliömetrin suuruisen Tokmanni-myymälän.

“Olemme erittäin iloisia voidessamme julkistaa uuden ja monipuolisen Tokmannin rakentamisen ja avaamisen Leppävirran keskustaan. Uuden Tokmannin pinta-ala on noin nelinkertainen nykyisen myymälän pinta-alaan nähden, mikä mahdollistaa myös valikoimien merkittävän lisäämisen nykyiseen myymälään nähden.”, iloitsee Tokmanni Oy:n kauppapaikka- ja konseptijohtaja Harri Koponen.

SSA on vastannut uuden liikepaikan kehittämisestä. “Yhteinen tavoitteemme on ollut saada hanke käyntiin mahdollisimman nopeasti ja hankkeen valmistelut ovatkin lähteneet hyvin käyntiin. Asioita on ollut ilo edistää ammattitaitoisten henkilöiden kanssa”, toteaa SSA:n hankejohtaja Joni Alatyppö.

Rakennuksen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota energiatehokkuuteen. Myymälän valaistus hoidetaan energiatehokkailla led-valaisimilla ja myymälän katolle asennetaan satojen aurinkopaneelien laajuinen aurinkovoimala.

“Työmaa alkaa ensi viikolla tontilla olevan vanhan linja-autoaseman purkamisella.” Itäisen Suomen aluejohtaja Lauri Rantala kertoo.

Lisätietoja:
Harri Koponen, Tokmanni kauppapaikka- ja konseptijohtaja, puh. 020 728 6030, harri.koponen(at)tokmanni.fi
Lauri Rantala, aluejohtaja Itäinen Suomi, puh. +358407724906, lauri.rantala@ssa.fi
Joni Alatyppö, hankejohtaja, Keskinen Suomi puh. +358 40 722 9878, joni.alatyppo@ssa.fi

Hankkeestä lisää Tokmannin tiedotteessa.