Yksi koti, monta eri mahdollisuutta
– tällainen on Qiva Haaga
Etelä-Haagassa sijaitseva historiallinen kansakoulurakennus ja sen seuraksi nousevat kolme uutta asuinrakennusta tulevat tarjoamaan koteja, jollaisia ei ole ennen Suomessa tehty. Lue miten Qiva Haagan kodit poikkeavat tavalliseen tapaan suunnitelluista asunnoista!
Qiva Haaga tarjoaa oman kerrostalokodin suunnittelulle aivan uusia ulottuvuuksia. Ensimmäiset näin pitkälle asukkaiden itselleen räätälöimät asunnot tulevat nousemaan Helsinkiin kodikkaan Etelä-Haagan sydämeen.
Paljonko neliöitä tarvitset, montako huonetta ja millaisen huonejärjestyksen, sauna vai ei ja monta muuta valinnan mahdollisuutta – enää elämäänsä ja arkeaan ei tarvitse sovittaa asunnon sisälle, vaan koti joustaa alusta lähtien asujan tarpeiden mukaan.
Uusien talojen sisäpihan puoleiset parvekkeet ovat puurakenteisia. Näkymä Yhdistystien puoleiselta pihan laidalta. (Havainnekuva)
Asukkaiden itselleen suunnittelemat kodit
– Qiva Haaga on todella mielenkiintoinen ja uuden tyylinen hanke, jollaista en ole aiemmin urani aikana nähnyt, kertoo SSA Rakennus Oy:n asuntomyyntipäällikkö Pirjo Heide.
– Se, miten laajasti asunnon ostajilla on mahdollisuus suunnitella omaa kotiaan, on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Asukas voi valita haluamansa kokoisen asunnon,, mistä kerroksesta ja kohdasta taloa sen toivoo sekä haluaako oman parvekkeen, pihan tai saunan. Qiva Haagassa voi toteuttaa kerrostalokotinsa käytännössä avaimet käteen periaatteella, hän jatkaa.
1920-luvulla valmistuneen koulurakennuksen viereen rakennetaan kolme alueen henkeen sopivaa harjakattoista taloa. Ne rakennetaan pilareiden varaan, jolloin ulkoseinien väliin jäävä tila on vapaasti suunniteltavissa eri kokoisiksi ja muotoisiksi kodeiksi. Myös koulurakennukseen tulevat asunnot ovat tulevien asukkaidensa muokattavissa.
SSA Rakennus Oy:n innovoima rakennustapa mahdollistaa kylpyhuoneiden, wc-tilojen sekä keittiöiden paikan suunnittelun niin ennen rakentamista kuin myöhemminkin merkittävästi helpommin ja joustavammin, kuin mihin tähän asti ollaan totuttu.
Saneeratun koulurakennuksen kodit huokuvat vanhan talon tunnelmaa. Materiaaleiltaan ja tekniikaltaan ne ovat kuitenkin laadukkaan nykyaikaiset. (Havainnekuva)
Pohjapiirustusten monet mahdollisuudet, nyt ja myöhemmin
Qiva Haagassa voi valita jo valmiiksi suunniteltujen pohjapiirustusten joukosta omansa, yhdistää kaksi asuntoa tai luoda jotain aivan uutta. SSA Rakennus Oy:n asuntomyyjän ja asuntojen suunnitteluun tarkoitetun ohjelman avulla voi luoda juuri tämän hetkiseen elämäntilanteeseen sopivan kodin tietäen, että sitä voi muokata myös tulevaisuudessa tilatarpeitaan vastaavaksi.
Ajatellaan vaikkapa perhettä, joka ostaa Qiva Haagasta neljän huoneen kodin. Lasten kasvettua ja muutettua kotoa asunnon huoneiden sijaintia ja lukumäärää voi joustavasti muuttaa ja myös keittiön ja kylpyhuoneen uudelleen sijoittaminen on täysin mahdollista.
Osan asunnostaan voi niin halutessaan esimerkiksi myydä seinänaapurille hänen asuntoonsa liitettäväksi, mikäli naapuri toivoo kotiinsa lisätilaa. Kotinsa voi jakaa myös kahdeksi erilliseksi asunnoksi; toinen niistä voi tulla vaikkapa lapselle omaksi asunnoksi, sen voi laittaa vuokralle tai myydä – mahdollisuuksia on monia!
Taloyhtiö voi päättää entisen kansakoulun juhlasalin käytöstä. Mitä täällä voisikaan tehdä; perhejuhlia, joogaa tai vaikkapa asukkaiden yhteisiä talkoita? (Havainnekuva)
Kansakoulun uusi elämä
Julkisivultaan suojeltuun ja nyt rakennuksen arvokasta tunnelmaa kunnioittaen saneerattavaan vanhaan koulurakennukseen tulee laadukkaiden asuntojen lisäksi ajanmukaiset ja tunnelmalliset sauna- sekä muut yhteistilat. Pihapiirin asukkaiden käytössä oleviin tiloihin kuuluu myös koulun käytössä ollut näyttävä, alkuperäisen ulkonäkönsä säilyttävä juhlasali.
Vanhan rakennuksen henki tulee näkymään koulurakennukseen asukkaiden suunnittelemien kotien leveissä ikkunalaudoissa, korkeissa huoneissa, arvokkaan talon tyyliin sopivissa kauniissa ikkunoissa sekä käytävien kaarirakenteissa. Kahdessa koulurakennukseen tulevassa asunnossa on myös oma pihansa. Talon vieressä oleva kaunis luonnonkallio säilyy ennallaan.
Tontille rakennettavien kolmen neljäkerroksisen talon suunnittelussa on huomioitu ekologisuus. Monissa rakenteissa käytetään materiaalina puuta ja katoille sijoitetaan useita aurinkopaneeleita tuottamaan kiinteistöille sähköä. Talojen energialuokka on paras A. Autopaikan asukkaat voivat ostaa erikseen pihan alla sijaitsevasta parkkihallista.
Millaisen olisi oma unelmien kotisi – tule kokeilemaan!
Asutko Haagassa ja etsit uutta kotia, tai onko alue ehkä vanhaa kotiseutuasi? Etelä-Haagaan ihastuu helposti ihan vain jo paikan päällä käydessään! Pirjo Heide kehottaa ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä Qiva Haagan koteihin liittyen.
– Nyt on erinomainen hetki pyytää lisätietoa ja tulla kokeilemaan toimistollemme Vantaalle, kuinka uusia kotien suunnittelu tapahtuu käytännössä, hän toivottaa tervetulleeksi.
Ota yhteyttä:
Pirjo Heide
myyntipäällikkö asunnot
050 442 1774
pirjo.heide@ssa.fi
tai tutustu lisää