| Luokittelu: Asuntorakentaminen

Lassilaan valmistui 119 asuntoa – toimistotalo saneerattiin asuinkäyttöön

As Oy Helsingin Sentnerikuja 2 on valmistunut ja luovutettu 19.2.2026. Kyseessä on laaja konversiohanke, jossa vuonna 1992 valmistunut toimistotalo on muutettu nykyaikaisiksi vuokra-asunnoiksi ja toimistotiloiksi. Kohteen asiakkaana on Lumo Kodit Oy  ja Develo Oy (toimistotilat), ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana.

Asumiskäyttöön saneerattava kohde on Lassilanlinnanakin tunnettu Postipankin entinen toimistotalo. Hanke on hyvä esimerkki kestävästä rakentamisesta: purkamisen sijaan vanhan rakennuksen elinkaarta jatketaan uudella käyttötarkoituksella. Asunnoille on nyt enemmän kysyntää kuin toimitiloille. Hanke on toteutettu kaavamuutoshankkeena, jossa hankekehittäjänä toimi Develo Oy.

Kuusikerroksiseen rakennukseen saneerattiin 119 asuntoa ja 1 250 m² toimistotilaa. Iso osa talon asunnoista on yksiöitä, mukana on myös kaksioita ja kolmioita. Asunnot on pyritty suunnittelemaan valoisiksi ja käytännöllisiksi.

Asiakas kuvailee hanketta kokonaisuudessaan onnistuneeksi: ”Hanke sujui haastavuudestaan huolimatta hyvin sekä aikataulu-, laatu- että budjettinäkökulmasta. Asukkaat ovat päässeet muuttamaan uusiin asuntoihin ja palaute on ollut positiivista”, kommentoi Lumo Kotien rakennuttamisyksikön johtaja Toni Kankare.

Hankkeen toteutus

SSA Rakennus Oy oli hankkeessa mukana jo kaavamuutosvaiheessa. Valitusten myötä hankkeen toteutus pitkittyi vuosia, ja hankkeen onnistunut toteutus kertoo erinomaisesta yhteistyöstä monien osapuolten välillä. Konversiohankkeessa erityisesti talotekniikan suunnittelu ja toteutus tiukassa aikataulussa vaativat vahvaa asiantuntijuutta ja sujuvaa koordinointia.

Erityisesti SSA:n työpäällikkö Marko saa hankkeen osalta kollegoiltaan kiitosta: hänen monipuolinen osaamisensa ja kokemuksensa toi paljon hyötyjä hankkeeseen ja takasi laadukkaan lopputuloksen.

Rakenteita hyödynnettiin laajasti ja asumismukavuutta lisättiin uudistuksilla

Toimistotalon punatiilinen ulkokuori säilyi saneerauksessa melko ennallaan, mutta asumismukavuuteen on panostettu muutoksilla: esimerkiksi sisäpihan puolelle rakennetuilla parvekkeilla ja ranskalaisilla parvekkeilla. Sisätilat rakennettiin lähes kokonaan uudestaan, hyödyntäen kuitenkin alkuperäisiä kantavia rakenteita.

Kaupintien puoleinen julkisivu säilyi melko ennallaan, kun taas sisäpihalle rakennettiin parvekkeita.

Marmoripintoja ja kierreportaita – pankkitalon historia luo tunnelmaa

Rakennuksen vanha käyttötarkoitus tuo tunnelmaa asuinkiinteistöön: harvassa uudessa asuintilassa on viisikerroksista näköalaikkunaa sekä marmorisia pintoja kierreportaissa ja hissiauloissa. Ylimmän kerroksen entinen, kaarevilla ikkunoilla varusteltu neuvottelutila muuttui asukkaiden kerhotilaksi. Ylimmästä kerroksesta löytyy myös saunaosasto ja kattoterassi.

 

Asunnoista suunniteltiin viihtyisiä ja valoisia. Tyylikästä vanhaa arkkitehtuuria näkyy muun muassa kierreportaissa, kerhotilan kaari-ikkunoissa ja kylpyhuoneen kaarevassa seinässä.

Tehdäänkö sinunkin asuntohankkeesi?

Lue lisää asuntorakentamisestamme ja ota yhteyttä!

 

Luitko myös nämä?

30.03.2026

Tikkurilaan valmistui 50 asunnon kerrostalokohde

As Oy Vantaan Lootus on valmistunut ja luovutettu maaliskuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. 

Lue lisää

04.03.2026

Olarin Auringon kotien rakentaminen on alkanut

Rakennustyöt Espoon Olarissa ovat käynnistyneet. Olarin Aurinkoon tulee kuusi asuntoa: koteja, joissa on kolme tai neljä makuuhuonetta, oma piha ja terassi. Kodit valmistuvat syksyllä 2026.

Lue lisää

25.02.2026

Villa Steniuksen rakentaminen on alkanut – uniikkeja koteja vanhaan kansakouluun

Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevan As Oy Helsingin Villa Steniuksen rakentaminen on käynnistynyt. Vanha kansakoulu saneerataan asumiskäyttöön: kohteeseen tulee 11 kotia, jotka valmistuvat joulukuussa 2026. 

Lue lisää

23.02.2026

Vantaan Kalla valmistui Tikkurilaan

As Oy Vantaan Kalla on valmistunut ja luovutettu tammikuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. 

Lue lisää