Tikkurilaan valmistui 50 asunnon kerrostalokohde
As Oy Vantaan Lootus on valmistunut ja luovutettu maaliskuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana.

Lootus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa samalle tontille rakennettiin myös toinen kerrostalo: As Oy Vantaan Kalla valmistui jo tammikuussa. Yhteensä näihin toteutettiin 95 vuokrakäyttöön tulevaa asuntoa: Lootukseen 50 ja Kallaan 45. Lisäksi Kallaan toteutettiin kolme liiketilaa.
Sekä Lootus että Kalla luovutettiin nollavirheluovutuksina, mikä kertoo hankkeen laadunhallinnan onnistumisesta ja toteutuksen sujuvuudesta koko projektin ajan.
Suomen Kaupunkikodit Ara Oy kommentoi hanketta kokonaisuutena jo Kallan valmistuessa, ja on tyytyväinen niin hankkeeseen kokonaisuutena kuin lopputulokseenkin. “Hanke on edennyt erittäin hyvin ja olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön SSA:n kanssa. Hankkeen läpivienti on ollut sujuvaa ja työn jälki vastannut odotuksiamme”, Matti Laukkanen tiivistää. SSA kiittää tilaajaa sujuvasta yhteistyöstä ja luottamuksesta hankkeen osalta.

Vasemmalla näkyy Kalla ja oikealla Lootus.
A-energialuokka ja paikallaan muuratut julkisivut
Kuten Kalla, myös Lootus toteutettiin A-energialuokkaan. Energiatehokkuutteen panostettiin suunnitteluratkaisuilla ja katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla. Tyylikkäät, paikallaan muuratut julkisivut sopivat Tikkurilan katukuvaan.
Rakentamisessa hyödynnettiin SSA:n omalla tehtaalla valmistettuja Pala-kylpyhuonemoduuleja, jotka nopeuttavat rakennusaikaa.
Tehdäänkö sinunkin asuntohankkeesi?
Lue lisää asuntorakentamisestamme ja ota yhteyttä!
