Riku Aho: ”Tässä hankkeessa on kiva olla mukana ”

|

Riku Aho on pitkän linjan yrittäjä Turun seudulta. Yrittäjäuransa hän aloitti 2000 -luvun alussa ohjelmistoalan yrityksen perustamisella, jonka jälkeen hän on myynyt muun muassa it-palveluita ja it-koulutuksia. Tällä hetkellä hän työskentelee Tietokeskus yhtiöllä, jolle hän myi toisen yrityksensä viime syksynä.

Sijoittaminen tuttua puuhaa

Sijoittamisen Riku aloitti jo 1990 -luvulla ja matkan varrella on hänen mukaansa sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Viime vuosina hän on siirtynyt kiinteistösijoittamisen pariin ja hankkinut itselleen useamman vuokra-asunnon Turun alueelta. Sijoituksia hän on tehnyt myös kiinteistörahastoihin.

“ Suunnitelmani on tällä hetkellä siirtää painoa sijoitussalkussani osakemarkkinasta vahvasti kiinteistösijoittamiseen ja yksittäisiin mielenkiintoisiin yrityksiin“, Riku kertoo.

Oma sijoitusneuvoja kertoi Basesta

SSA Base-hotellista Riku kuuli ensimmäistä kertaa pitkäaikaiselta sijoitusneuvojaltaan. Aluksi ajatus vähän mietitytti, mutta konsepti vaikutti niin mielenkiintoiselta, että hän halusi lähteä siihen mukaan.

“ Kiinteistöala on minulle uutta ja mielenkiintoista “, Riku jatkaa.

“ Base-konsepti on täysin uudenlainen ja se sattui minulle juuri sopivaan ajankohtaan, kun etsin jotakin muuta kuin osakemarkkinoita. Tässä hankkeessa on kiva olla mukana ja mielenkiinnolla odotan miten hotelli lähtee pyörimään “.

Pitkäaikainen sijoitus

Lähtökohtaisesti Aho osti hotellihuoneen itselleen pidemmäksi aikaa ainoastaan sijoitusmielessä. Omaa käyttöä hotellihuoneelle ei ole tiedossa tämän hetken elämäntilanteen myötä. Suunnitelmat tulevaisuudelle ovat vielä avoinna.

“ Laskeskelimme tuottoastetta hotellihuoneesta ja se oli kutakuinkin 9%. Kunhan ihmiset löytävät hotellille niin uskon, että homma toimii. Tietenkin kaikki tukitoiminnot ja palvelut täytyy olla alusta saakka kuosissa niin, että liikematkustajat viihtyvät siellä. Henkilökunta on myös ratkaisevassa roolissa, jotta käyttäjäkokemus on miellyttävä ja sinne tullaan jatkossakin “, Riku pohtii.