Speys Oy sijoitti monikäyttöiseen hotelliin

|

Uusi hotellikonsepti herätti kiinnostuksen logistiikan digitaalisia palveluja tarjoavassa yrityksessä

Speys Oy tarjoaa logistiikan digitaalisia palveluita ja modernisoi omalla toiminnallaan logistiikka-alaa. Yrityksen toimitusjohtaja Jouko Sipilä kertoo itse olleensa jo pitkään kiinnostunut kiinteistösijoittamisesta. Kiinnostus SSA:n hotellikonseptiin heräsi kun hänen pitkäaikainen tuttavansa ja luottolakimiehensä Janne Riihimäki kertoi hotellikonseptista. SSA:n hotellissa ja Speys Oy:ssä yhdistyvät Joukon mukaan uudet muutokset omilla aloillaan ja se sai innostumaan ajatuksesta ostaa yritykselle oma Smart-huone. Sipilän mukaan hotellikonsepti on äärimmäisen kiinnostava.

Hotellihuone on erilainen sijoitus

SSA:n hotellissa on ajateltu hyvin paljon yrityksiä ja työmatkalaisia. Hotellissa on monta erilaista neuvottelu ja työskentelytilaa sekä hulppeat sauna- ja rentoutumistilat. Jouko mainitseekin, että ostopäätökseen vaikuttivat uudet ja hienot työskentelyä helpottavat tilat sekä keskeinen sijainti.

“ Lisäksi digitalisuuteen liittyy sellainen käsite, että maksetaan vain palveluista joita tarvitaan ja tähän hotelliin on tuotu tämä ominaisuus erinomaisesti ”, Jouko kertoo.

Speys Oy:n työntekijät matkustavat usein Helsinkiin lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi ja näin ollen hotelli toimii erinomaisesti majoituspaikkana ja työpisteenä matkustaville työntekijälle. Sipilä on myös ajatellut, että he voivat hyödyntää hotellin tiloja laajemminkin, järjestämällä siellä mm. erilaisia palvelulanseerauksia.

Palvelut yrittäjille

Speys Oy:n tärkeimmät kriteerit ovat hotellin monipuolinen käyttömahdollisuus sekä kustannusten pienentäminen työntekijöiden majoittumisissa.

Sipilällä on ajatuksia siitä, kuinka hotellia voidaan hyödyntää yrittäjien keskuudessa.

“ Hotellissa voidaan yhdistää palveluita niin, että yritykset voivat käyttää palveluita joita tarvitsevat. Lisäarvoa voisivat tuottaa esimerkiksi alustat, joiden kautta voidaan hankkia paikallisia matkoja, tai ylipäätänsä erilaisia yrittämisen tukitoimintoja ”.