| Luokittelu: Ajankohtaista,VALO

Suomen hotelli- ja toimitilamarkkinoille astuu uusi toimija, kun ensimmäinen VALO Hotel/Work avaa ovensa kesällä 2020. VALO Hotel/Work on täysin uudenlainen palvelu- ja tilakonsepti, joka palvelee useita käyttötarkoituksia vuorokauden eri aikoina – öisin se toimii hotellina, päivisin se muuttuu dynaamiseksi modernin ajan työympäristöksi.

”Hotellit ovat tyypillisesti vajaakäytöllä päivisin, toimistotilat puolestaan yöaikaan. Yhdistämällä molemmat toiminnot saadaan kahta erillistä kiinteistöä ekologisempi, taloudellisempi ja käyttäjäkokemukseltaan parempi kokonaisuus. Uskomme konseptin kiinnostavan myös ulkomailla, ja tavoittelemme kansainvälistä kasvua”, kertoo SSA Hotelsin liiketoimintajohtaja Andreas Lindqvist.

Suomen ensimmäinen VALO Hotel/Work avaa ovensa Mannerheimintiellä kesällä 2020. Hotellissa on 422 huonetta yhteensä seitsemässä kerroksessa, jotka kaikki toimivat sekä majoitus-, että työskentelykäytössä. Lisäksi hotellista löytyvät ravintola, kahvila ja lounge-baari sekä elämyksellinen 7. kerroksen ulkoterassille ulottuva saunaosasto. Huoneet ja kokoustilat ovat varattavissa syksyllä 2019.

Personoituja työtiloja hotellitason palveluilla

VALO Hotel/Work on suunnattu erityisesti liikematkustajille ja yrityksille, jotka tarvitsevat majoitus-, kokous-, tai coworking-tilaa. Se palvelee myös yrityksiä, jotka tarvitsevat oman toimipisteen tai satunnaisempaa joustotyötilaa hotellitason palveluilla.

”Teemme työmatkoista tehokkaampia. Aikaa säästyy, kun turha liikkuminen kiinteistöjen välillä jää pois. Myös hotellin sijainti on valittu liikematkustajia ajatellen. Meiltä pääsee nopeasti keskustaan, mutta samalla olemme ruuhkahuipun kynnyksen ulkopuolella. Lentokentälle matka taittuu noin 15 minuutissa”, Lindqvist kertoo.

VALO Hotel/Work -tilat muuntuvat nopeasti toiminnan, tarpeen ja vuorokauden mukaan.

”Tarjoamme täysin uudenlaiset mahdollisuudet työn tekemiseen. Asiakkaamme voivat varata itselleen heidän tarpeisiinsa räätälöityä työtilaa. Tarjoamme puitteet niin yhteisölliseen kuin keskittymistä vaativaan työskentelyyn”, Lindqvist sanoo.

VALO Hotel/Work tarjoaa uudenlaista tuottopotentiaalia kiinteistösijoittajille

 

Toisin kuin tavanomaisissa hotelleissa, kiinteistön omistajuus pyritään hajauttamaan laajalle sijoittajajoukolle. Sijoituskohteina toimivat VALO Hotel/Workin huoneet, joista on tässä vaiheessa myyty noin kaksi kolmasosaa. Sijoittajat voivat pitää huoneen omassa käytössään tai antaa sen vuokrattavaksi operaattorille. Omistajien saama tuotto määräytyy vuokralla olevien huoneiden kokonaistuoton perusteella. Lisäksi kiinteistöyhtiön omistamien tilojen kuten esimerkiksi kokous- ja coworking-tilojen sekä pysäköintihallin tuotot jaetaan kaikkien omistajien kesken.

”Hotellimarkkina vetää Helsingissä tällä hetkellä erittäin hyvin. Uskomme konseptin kiinnostavan erityisesti sellaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä, joilla vastuullisuus on tärkeässä roolissa”, Lindqvist kertoo.

 

Yhdistämällä hotelli- ja toimistopalvelut samoihin tiloihin saadaan kiinteistön neliöt tuottamaan paremmin lähes samoilla ylläpitokustannuksilla.

”Kiinteistövarallisuus kattaa yli 60 prosenttia Suomen kansallisvarallisuudesta ja vastaa yli 40 prosentista maamme energiankulutuksesta ja päästöistä.  Maailman ympäristöhaasteiden edessä on järjetöntä, miten paljon kiinteistöjen potentiaalista on käyttämättä. Valo tarjoaa kiinteistö- ja palveluratkaisun, jossa ihmiset voivat käyttää rakennuksia ekologisemmin”, kertovat SSA Groupin perustajat Hannu Holma ja Tommi Saari.

 

Julkaisuvapaita kuvia: valohotel.fi/yhteystiedot#medialle

VALO Hotel/Work lukuina:

  • Rakennuksen bruttoala: n. 20 000 m2
  • Huoneita: 422
  • Autopaikkoja: 155
  • Kokous- ja tiimityöskentelytiloja yhteensä noin 320 hengelle
  • Ravintola, kahvila ja lounge/bar, joissa yhteensä n. 340 asiakaspaikkaa
  • Kuntosali sekä tilava sauna- ja allasosasto, jossa on kolme saunaa, rentoutumisallas, viihtyisä oleskelualue ja baari. Ulkoterassilta löytyvät lisäksi iso poreallas, kylmävesiallas sekä kaksi hirsisaunaa.

Lisätietoja:

Jonathan Heino, markkinointijohtaja, SSA Hotels Oy

p. 040 504 4724

jonathan.heino@ssagroup.fi

Andreas Lindqvist, liiketoimintajohtaja, SSA Hotels Oy

p. 050 321 0109

andreas.lindqvist@ssagroup.fi

Janne Riihimäki, hallituksen puheenjohtaja, SSA Group Oy

p. 040 503 3192

janne.riihimaki@ssagroup.fi

VALO Hotel/Work yhdistää majoitus- ja toimistotilat samaan rakennukseen sekä tarjoaa modernin toimintaympäristön liikematkustajille, joilla on toistuva tarve hotellimajoittumiselle. Ensimmäinen Valo-konseptin mukainen 422 huoneen hotelli valmistuu vuonna 2020 osoitteeseen Mannerheimintie 109. VALO Hotel/Work Helsinki on Suomen suurimpia hotellihankkeita ja kansainväliseen hotellimarkkinaan tähtäävä hotellikonsepti.

www.valohotel.fi | www.valowork.fi | www.valoowner.fi

SSA Group rakentaa, myy ja operoi käyttökokemukseltaan halutuimpia tiloja. Toiminnan keskiössä on digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen, ihmisten vapaa liikkuminen, vastuullisuus ja ekologisuus.