Tule meille työnjohtajaksi

Työnjohtaja

Etsimme työnjohtajia uusiin asuin- toimitila ja palvelukotiprojekteihin koko Suomen alueella. Tehtäviä löytyy sinulle kokeneesta ammattilaisesta urasi alkuvaiheessa olevaan tulevaisuuden tekijään. Tarjoamme mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös rakennusalan opiskelijoille.

Tehtävässäsi vastaat projektiemme nimettyjen työvaiheiden johtamisesta työmaan tavoitteiden mukaisesti yhteistyössä tiimisi kanssa. Saat työhösi erinomaisen perehdytyksen ja muun organisaation vahvan tuen. Toimimme arvojemme avoimuus, rohkeus ja välittäminen mukaisesti.

Sinulla on myös mahdollisuus vaikuttaa ja olla kehittämässä SSA:ta Suomen halutuimmaksi rakennusliikkeeksi.

Sinulla on tehtävään sopiva rakennusalan tutkinto ja kokemusta rakennustyömaiden työnjohtajan tehtävistä. Myös muu koulutus yhdistettynä intoon oppia rakentamisen johtamista voi olla mahdollisuutesi tähän tehtävään.

Toivomme, että tykkäät rakentamisesta ja haluat olla mukana rakentamassa hyvää työyhteisöä positiivisella ja intohimoisella asenteella.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden, tuen ja tarvittavan koulutuksen kehittyä tehtävässäsi ja edetä urallasi toiveittesi mukaisesti. Pääset itse vaikuttamaan tehtävääsi ja suunnittelemaan päiväsi. Kilpailukykyisen palkan, tulospalkkauksen ja hyvien henkilöstöetujen lisäksi pääset osaksi kannustavaa, avointa ja rohkeaa työyhteisöä.

Haluatko kuulla lisää projekteista, joita meillä olisi tarjota sinulle? Jätä yhteystietosi, niin jutellaan lisää!

Lähetä työhakemus palkkatoiveineen tämän lomakkeen kautta.

    Kerro meille sinusta

    Tai soita meille suoraan

    Niko Kinnunen
    Jarmo Rautakoski
    Lassi Haaraniemi
    Miksi tulisit SSA:laiseksi?
    • Sinun työsi huomataan varmasti, et ole vain yksi muiden joukossa
    • Meillä on hyvät henkilöstöedut, saat mm. henkilöstöhinnat VALO hotelliin!
    • Meillä on erinomainen työtyytyväisyys ja pieni vaihtuvuus, viihdyt meillä varmasti
    • Pääset kehittämään SSA:sta Suomen halutuimman rakennusliikkeen ja kehittymään siinä samalla, me tuemme kehittymistäsi mm. koulutuksilla

    SSA Rakennus

    SSA Rakennus on Suomalainen rakennusliike, joka rakentaa koteja, toimitiloja ja palvelukoteja valtakunnallisesti. Toimistomme sijaitsevat Vantaalla, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

    SSA on rakentanut yli 1200 kotia ja useita toimitiloja. Tunnetuin referenssimme on  VALO Hotel & Work Helsinki. Meillä on töissä rakennusalan parhaita ammattilaisia, joilla on pitkä ura ja kokemus monenlaisista projekteista. Yhteensä SSA:laisia on noin 80.

    Me uskomme, että henkilöstön ja urakoitsijoiden viihtyvyys on avain onnistuneeseen lopputulokseen. Meillä onkin erittäin hyvä työtyytyväisyys ja pieni vaihtuvuus. Panostamme aitoon yhteistyöhön ja kumppanuuteen sekä asiakkaiden, että urakoitsijoiden kanssa. Yhdessä pääsemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

    Missionamme on tehdä rakentamisesta kestävämpää ja sujuvampaa. Me etsimme jatkuvasti keinoja, joilla rakentamisen virheitä voidaan vähentää ja laatua nostaa. Me valmistamme esimerkiksi kylpyhuoneet moduulina omalla tehtaalla Vantaalla ja sujuvoitamme näin rakentamista. Me haluamme säilyttää paitsi rakentamamme rakennukset, myös onnellisen luonnon seuraaville sukupolville.

    Tutustu lisää SSA:han

    Tutustu myös muihin työpaikkoihin:
    ssa-rakennusliike-mgl5410-aspect-ratio-1800-1000

    Vastaava työnjohtaja

    Tule rakentamaan kanssamme asuintaloja, toimitiloja ja palvelukoteja! Etsimme nyt vastaavia työnjohtajia koko Suomessa kiinnostaviin projekteihin.

    Lue lisää
    ssa-moduulitehdas-yhteiskuva-7672-aspect-ratio-1800-1000

    Moduulitehtaan tuotantopäällikkö

    Etsimme SSA:n moduulitehtaalle tuotantopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen. Tässä monipuolisessa tehtävässä vastuullesi kuuluu esimerkiksi tuotannon suunnittelu ja ohjaus, resurssointi ja laadun varmistaminen.

    Lue lisää
    ssa-rakennusliike-mgl4171-aspect-ratio-1800-1000

    Työmaapäällikkö Kivistön kauppakeskukseen

    Rakennusalan ammattilainen, tätä tilaisuutta et halua ohittaa! Etsimme työmaapäällikköä avainpelaajaksi ainutlaatuiseen Kivistön kauppakeskushankkeeseen. Hae mukaan heti, sillä tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

    Lue lisää
    ssa-rakennusliike-mgl4850-aspect-ratio-1800-1000

    Vastaava työnjohtaja Karkkilaan

    Tule rakentamaan kanssamme palvelukotia Karkkilaan. Etsimme nyt vastaavaa työnjohtajaa kesällä alkavaan hankkeeseen.

    Lue lisää