| Luokittelu: Uncategorized @fi,VALO

Hotellityömaan rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Seinien pystytystyöt jatkuvat ja jopa työmaa-aidat ovat muuttuneet hieman. Työmaa on jaettu kolmeen lohkoon. A, B ja C -lohkoon, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.

A-lohkon osalta on saatu valmiiksi sulkulaattojen asennustyöt. Ensimmäinen osa kellarikerroksista on lähes valmis. Kellarikerroksista K2 holvi on valettu ja K1 holvin muottityöt ovat käynnissä (alla kuvassa). Ulkoseinät, siipiseinät ja pilarit ovat myös valettu.

B-lohkon osalta on saatu ensimmäiset ulkoseinät valettua. Ulkoseinien muotti ja -raudoitustyöt ovat alkaneet. Lisäksi ensimmäisen väestönsuojan seinät ovat valettu ja toisen väestönsuojan seinien muottityöt ovat käynnissä. Alla olevassa kuvassa täytetään väestönsuojaa.

C-lohkolta on poistettu ajoluiska ja viimeiset anturapohjat kaivetaan viikon 20 aikana. Nauha ja -pilarianturoiden valu on myös viikolla 20.

Luitko myös nämä?

06.11.2025

Pasuunakujan 104 asuntoa kattava rakennushanke valmistui Kannelmäessä

Pasuunakujan 104 asuntoa ja kaksi kerrostaloa kattava asuntorakennushanke valmistui syyskuussa. Asunnot sijaitsevat Kannelmäessä kattavien palveluiden, harrastusmahdollisuuksien ja luonnon lähellä. SSA toimi hankkeen KVR-urakoitsijana.

Lue lisää

08.09.2025

Kivistön Siluetin asuintornissa juhlittiin harjannostajaisia 

Kivistön Siluetin asuinkerrostalo kauppakeskuksen päällä on noussut kesän aikana harjakorkeuteensa. Juhlistimme merkkipaalua yhdessä hankkeen eri toimijoiden kanssa. Mukana juhlassa olivat niin suunnittelijat kuin yhteistyökumppanitkin sekä tulevia asukkaita.  

Lue lisää

01.09.2025

SSA rakentaa hoivakodit Attendolle Joensuuhun ja Rovaniemelle

SSA rakentaa kaksi uutta ikäihmisten hoivakotia Attendolle. Hoivatilat vastaa kohteiden investoinneista ja toimii niiden omistajana. Hankkeilla on lainvoimaiset rakennusluvat ja työt tonteilla ovat käynnistyneet. Molemmat kohteet on kehitetty yhdessä Huhti Palvelukiinteistöt Oy:n kanssa. 

Lue lisää

26.05.2025

Kivistön Siluetin runkotyöt etenevät – nyt on viimeinen hetki materiaalivalinnoille

Kivistön Siluetissa rakentaminen etenee aikataulussa. Sisustusmateriaaleihin voi vaikuttaa enää hetken, joten kannattaa toimia pian!

Lue lisää