| Luokittelu: Uncategorized @fi

“Ilari on aina iloinen ja hymyilee kohdatessa. Hänellä on palava halu kehittää asioita ja pitää yllä hyvää tiimihenkeä.” Kuvailee työkaveri Ilari Pistoa, vuoden 2019 SSA:laista.

Ilari äänestettiin vuoden 2019 SSA:laiseksi jo perinteeksi muodostuneella joululounaalla. Positiivinen ja aina auttamishaluinen Ilari onkin erinomainen valinta.

“Vuoden positiivisin Ilari omaa aidon halun kehittää asioita. Hän välittää ja varmistaa, että myös muut onnistuvat. Hän ei selittele vaan tarttuu toimeen. Ilarin sydän sykkii SSA:n verta!“ Työkaverit kertovat.

Ilari on työskennellyt SSA:n palveluksessa vuodesta 2015 alkaen aloittaen silloisen Ostrocontin, nykyisen SSA Projectin tehtävissä edeten sieltä koko konsernin taloushallintoon. Hän onkin yksi pisimpään SSA:lla työskennelleistä työntekijöistä ja omaa erinomaisen käsityksen kaikkien konserniyritysten liiketoiminnasta.

Ilarilla on ollut merkittävä rooli yhtiön historiassa. Hän on ollut luomassa toimintamalleja ja työkaluja sekä kehittänyt yrityksen toimintaa. Kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Ilari toimii SSA:lla talousosaston controllerina, mutta häneltä hoituvat niin IT -tukihenkilön kuin muutkin yrityksen työt.

“Ilari vääntää isolla draivilla Exceliä ja kykenee hiiltymättä auttamaan IT-ongelmissa.”

Onnea Ilarille ansaitusta tittelistä!

Luitko myös nämä?

06.11.2025

Pasuunakujan 104 asuntoa kattava rakennushanke valmistui Kannelmäessä

Pasuunakujan 104 asuntoa ja kaksi kerrostaloa kattava asuntorakennushanke valmistui syyskuussa. Asunnot sijaitsevat Kannelmäessä kattavien palveluiden, harrastusmahdollisuuksien ja luonnon lähellä. SSA toimi hankkeen KVR-urakoitsijana.

Lue lisää

08.09.2025

Kivistön Siluetin asuintornissa juhlittiin harjannostajaisia 

Kivistön Siluetin asuinkerrostalo kauppakeskuksen päällä on noussut kesän aikana harjakorkeuteensa. Juhlistimme merkkipaalua yhdessä hankkeen eri toimijoiden kanssa. Mukana juhlassa olivat niin suunnittelijat kuin yhteistyökumppanitkin sekä tulevia asukkaita.  

Lue lisää

01.09.2025

SSA rakentaa hoivakodit Attendolle Joensuuhun ja Rovaniemelle

SSA rakentaa kaksi uutta ikäihmisten hoivakotia Attendolle. Hoivatilat vastaa kohteiden investoinneista ja toimii niiden omistajana. Hankkeilla on lainvoimaiset rakennusluvat ja työt tonteilla ovat käynnistyneet. Molemmat kohteet on kehitetty yhdessä Huhti Palvelukiinteistöt Oy:n kanssa. 

Lue lisää

26.05.2025

Kivistön Siluetin runkotyöt etenevät – nyt on viimeinen hetki materiaalivalinnoille

Kivistön Siluetissa rakentaminen etenee aikataulussa. Sisustusmateriaaleihin voi vaikuttaa enää hetken, joten kannattaa toimia pian!

Lue lisää