Ajankohtaista

| Luokittelu: Uncategorized @fi

Ville-Pekka Lehto on aloittanut rakennusliike SSA:n Oulun toimipisteen aluejohtajana, vastuullaan pohjoisen Suomen asunto- ja toimitilahankkeet. Aikaisemman kokemuksen myötä Ville-Pekan vastaa myös koko Suomen hoiva- ja palvelukotirakentamisesta.

Ville-Pekalla on laaja kokemus erilaisista rakennusliikkeen tuotannonjohdon tehtävistä, erilaisten toimitila- ja palvelukotirakentamisen hankkeiden parista. Viimeisimmät vuodet hän on toiminut yksikön johtajan tehtävässä.

Ville-Pekka innostui SSA:sta tuttujen kautta. Lisäksi VALO hotelli konsepteineen kiinnosti. “VALO-konsepti uudistaa kiinteistöliiketoimintaa mielenkiintoisella tavalla, kun rakennuksen käyttöasteita pystytään nostamaan aivan uudelle tasolle. Rakentamisessa ja tilasuunnittelussa on huomioitu erityisesti toiminnallisuus. Rakentajana kiinnitin huomiota myös rakentamisen erinomaiseen laatuun.” Ville-Pekka kertoo.

“SSA:lla on eteenpäin menevä tekemisen meininki. Vaikka olemme vielä kohtalaisen pieni toimija valtakunnallisesti, meillä on talossa valtava määrä rakentamisen osaamista ja voimme toteuttaa isojakin hankkeita. Kun näin esimerkiksi ensi kertaa kustannuslaskentaan itse kehitetyn työkalun, olin vakuuttunut.” Ville-Pekka kertoo. “Näen myös teolliset esivalmisteet kuten kylpyhuoneet merkittävänä kilpailuetuna SSA:lle.”

Oulun toimistolla on tavoitteena kasvaa merkittäväksi rakennus- ja kiinteistöalan toimijaksi pohjoisessa Suomessa. Ensimmäinen kerrostalohanke on tarkoitus käynnistää Oulun keskustaan kesällä 2021. “Me rakennusliike SSA:lla luotamme asiakaslähtöiseen rakentamistapaan, jossa tilaajan tarpeet ja rakennuskohteen vaatimukset ovat keskeisessä roolissa”

oulu-toimitilarakentaminen-hoivarakentaminen
Ville-Pekka Lehto (oik.) ja Tuomas Reunanen.

Luitko myös nämä?

09.06.2026

Uusi 51-paikkainen ikäihmisten hoivakoti rakenteille Järvenpäähän

Järvenpään Laurilantielle on käynnistynyt uuden 51-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin rakentaminen. Hankkeen rakennuttajana ja sijoittajana toimii Plus Hoivakodit, KVR-urakoitsijana SSA Rakennus ja palveluntuottajana Ikifit. Kohteen on määrä valmistua toukokuussa 2027.

Lue lisää

28.05.2026

SSA rakentaa uuden hoivakodin Attendolle Vaasaan

SSA Rakennus Oy rakentaa uuden ikäihmisten Attendo-kodin Vaasan Melaniemeen. Kohde sijoittuu osoitteeseen Mittarikatu 5, ja rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa 2026. Hoivakodin arvioidaan valmistuvan toukokuussa 2027.

Lue lisää

05.05.2026

Minna Tuohimaa-Tiri aloitti asuntomyyjänä SSA Rakennuksella

Minnalla on seitsemän vuoden kokemus uudiskohteiden asuntomyynnistä rakennusliikkeissä, ja hän tuntee myyntiprosessin suunnitteluvaiheesta aina luovutukseen asti.

Lue lisää

30.03.2026

Tikkurilaan valmistui 50 asunnon kerrostalokohde

As Oy Vantaan Lootus on valmistunut ja luovutettu maaliskuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. 

Lue lisää