| Luokittelu: Ajankohtaista

Mannerheimintiellä Helsingissä Basen työmaa etenee suunnitellusti. Tällä viikolla saatiin räjäytystyöt valmiiksi ja irtonaista louhetta kuljetetaan jatkuvasti pois työmaalta kahdeksan kuorma-auton voimin. Base hotelli lämpeää maalämmöllä ja maalämpökaivojen poraukset on myös aloitettu. Tontille porataan 11 kappaletta 400 metrin syvyisiä reikiä. Poraustyöt tontilla tekee Rototec Oy.

Louhinnat ovat edenneet nyt siihen pisteeseen, että pohja on kutakuinkin saavutettu. Kallion seiniä lujitetaan halkeamien estämisen vuoksi ja ensi viikolla päästään aloittamaan jo perustustyöt. Monien rakennusosien valmistusprosessi on jo pitkällä ja perustustöiden jälkeen rakennuksen runko lähtee nousemaan vauhdilla kevään aikana.

Työmaalla on aloittanut tällä viikolla uusi työnjohtaja Niko Aaltonen. Niko alkaa johtamaan paikallavalutyötä.

Luitko myös nämä?

08.05.2025

Uusi palvelukoti valmistuu Nurmijärvelle – harjannostajaisia vietettiin Rajamäessä

Nurmijärven Rajamäkeen rakentuu uusi, 60-paikkainen palvelukoti, jonka harjannostajaisia juhlittiin huhtikuussa. SSA Rakennus vastaa kohteen kokonaisurakoinnista, ja hanke toteutetaan yhteistyössä kiinteistösijoitusyhtiö NREP:n ja palveluntuottaja Solumin kanssa.

Lue lisää

30.04.2025

SSA:n sisustuskonsepteilla helposti omanlainen koti

Valmiit sisustuskonseptimme tekevät kodin suunnittelusta helppoa ja tyylikästä. Valitse oma teemasi ilman stressiä, ammattilaisen suunnittelemana.

Lue lisää

09.04.2025

Ensiasunnon osto mielessä? Lue nämä vinkit

Tämä opas on sinulle, ensiasunnon ostaja. Myyntipäällikkömme Pirjo vastaa useimmin kysyttyihin kysymyksiin ja auttaa sinua eteenpäin asunnon ostossa.

Lue lisää

04.03.2025

Helsingin Frakki valmistui Suomen Kaupunkikodit ARA:lle

As Oy Helsingin Frakki luovutettiin aikataulussa helmikuun lopussa. Suomen Kaupunkikodit ARA:n Juhana Kallio piti lopputulosta onnistuneena.

Lue lisää