| Luokittelu: Asuntorakentaminen

Hyljetie 3 puukerrostalohanke valmistui Espooseen

Kahden puukerrostalon hanke on valmistunut Espooseen osoitteeseen Hyljetie 3. SSA toimi hankkeessa projektinjohtajana ja vastasi mm. hankkeen suunnittelun ohjauksesta, sekä hankinnoista ja työmaan työnjohdosta yhdessä KW-Componentin kanssa. Woodcomp konserniin kuuluva KW-Component toimi hankkeessa pääurakoitsijana. Hanke toteutettiin Espoon Asunnoille.

Hanke koostuu kahdesta 5-kerroksisesta puukerrostalosta, joissa on yhteensä 72 asuntoa. Hanke toteutettiin tilaelementteinä, jotka KW-Component teki omalla tehtaallaan Raahessa. Työmaalla tehtiin väestönsuoja sekä talotekniikan ja moduulien saumojen liitokset. Vesikatot tehtiin perustusten päällä ennen tilaelementtien asennusta.

Puukerrostalohanke herätti laajalti kiinnostusta muun muassa Rakennusteollisuudessa ja muissa urakoitsijoissa. Puukerrostalot ovat ympäristöystävällisiä ja kestäviä rakennuksia, jotka vähentävät merkittävästi hiilidioksidipäästöjä verrattuna perinteisiin betonirakennuksiin.

KW-Componentilla ollaan kokonaisuudessaan tyytyväisiä hankkeeseen. “Hanke luovutettiin tilaajalle alkuperäisessä aikataulussa poikkeuksellisesta toimintaympäristöstä huolimatta. Teollisessa puurakentamisessa merkittävä osa työstä tapahtuu tehtaassa, mutta hankkeen lopullinen onnistuminen varmistetaan työmaalla. Olemme toteuttaneet useita hankkeita yhdessä SSA:n projektijohdon kanssa ja yhteistoiminta on ollut sujuvaa“, toimitusjohtaja Marko Paloniemi kertoo.

Porrashuone
Asunnot toteutettiin kotimaisina tilaelementteinä
Valoisissa asunnoissa on myös lasitettu parveke.

 

 

Luitko myös nämä?

01.09.2026

SSA rakentaa Tavanalle yhteisöllisen asumisen kokonaisuuden Espooseen

Espoon Niipperiin rakentuu Tavanan uusi asumisen kohde, joka yhdistää ikäihmisten yhteisöllisen asumisen ja vammaisten ihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen samaan kiinteistöön.

Lue lisää

09.06.2026

Uusi 51-paikkainen ikäihmisten hoivakoti rakenteille Järvenpäähän

Järvenpään Laurilantielle on käynnistynyt uuden 51-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin rakentaminen. Hankkeen rakennuttajana ja sijoittajana toimii Plus Hoivakodit, KVR-urakoitsijana SSA Rakennus ja palveluntuottajana Ikifit. Kohteen on määrä valmistua toukokuussa 2027.

Lue lisää

28.05.2026

SSA rakentaa uuden hoivakodin Attendolle Vaasaan

SSA Rakennus Oy rakentaa uuden ikäihmisten Attendo-kodin Vaasan Melaniemeen. Kohde sijoittuu osoitteeseen Mittarikatu 5, ja rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa 2026. Hoivakodin arvioidaan valmistuvan toukokuussa 2027.

Lue lisää

05.05.2026

Minna Tuohimaa-Tiri aloitti asuntomyyjänä SSA Rakennuksella

Minnalla on seitsemän vuoden kokemus uudiskohteiden asuntomyynnistä rakennusliikkeissä, ja hän tuntee myyntiprosessin suunnitteluvaiheesta aina luovutukseen asti.

Lue lisää