Meander rakennusprojekti saavutti tärkeän virstanpylvään

| Luokittelu: Asuntorakentaminen

Asuintuoteyhtiön Newil&Baun arkkitehtoninen mestariteos, Meander-asuintalo, etenee suunnitellussa aikataulussa, saavuttaen merkittävän virstanpylvään – se on nyt harjakorkeudessa.

Tämän ainutlaatuisen rakennuksen joen uomaa muistuttava muoto sekä hulppeaksi kohoava kattorakenne alkavat nyt hahmottua.

Myös yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Holl, joka on suunnitelman luoja, osallistui harjannostajaisiin.

”On ilo nähdä, että tämä vuonna 2006 pidetyn arkkitehtikilpailun voittanut suunnitelma on edennyt harjannostajaisiin saakka. Rakennus nousee kaupunkikorttelin rajojen sisältä asteittain kohti merinäkymää antaen korttelin puutarhamaisille piha-alueille muodon. Se luo henkisen yhteyden puutarha-alueiden ja merimaiseman välille”, Steven Holl kuvailee.

Töölön Taivallahteen rakentuva Meander on saavuttanut harjakorkeutensa. Parhaillaan valetaan pihakantta, jonka päälle luodaan puutarhamaisia piha-alueita.

Rakennuksen korkein kohta, yli 35 metrin korkeuteen kohoava A-rapun paikallavalurunko, valmistui juuri ajoissa ennen harjannostajaisia. Runkotyöt ovat myös käynnissä rakennuksen B- ja C-osissa.

SSA:n yksikönjohtaja Hannu Riikola kommentoi Meanderin rakentamisen kulkua näin:

“ Hienoa nähdä, että työmaa etenee suunnitellusti. Projektiorganisaatio on osoittanut poikkeuksellista kykyä viedä tällainen poikkeuksellinen projekti aikataulussa ja myös muiden mittareiden valossa onnistuneesti kohti sisätyövaiheita. Oli myös mukava kuulla tilaajan ja arkkitehtien olevan tyytyväisiä kohteen toteutukseen. Kyseessä on kuitenkin rakennuksen muodon ja esimerkiksi rungon sekä lasijulkisivun teknisten ratkaisujen osalta mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kohde.” 

SSA aloitti kohteen kehitysvaiheen päätteeksi keväällä 2022 ja ammattitaitoinen projektinjohtoon erikoistunut työmaatiimi on saanut vankalla ammattitaidollaan ja kokemuksellaan pidettyä tämän ainutlaatuinen rakennustyömaan aikataulussa.

“Kiitokset kaikille hyville urakoitsijakumppaneille, jotka ovat yhdessä meidän kanssa toteuttamassa Meanderia. Kiitos myös Newil&Baulle tiiviistä ja hyvästä yhteistyöstä. ”

Luitko myös nämä?

30.03.2026

Tikkurilaan valmistui 50 asunnon kerrostalokohde

As Oy Vantaan Lootus on valmistunut ja luovutettu maaliskuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. 

Lue lisää

18.03.2026

Lassilaan valmistui 119 asuntoa – toimistotalo saneerattiin asuinkäyttöön

As Oy Helsingin Sentnerikuja 2 on valmistunut ja luovutettu 19.2.2026. Kyseessä on laaja konversiohanke, jossa vuonna 1992 valmistunut toimistotalo on muutettu nykyaikaisiksi vuokra-asunnoiksi ja toimistotiloiksi.

Lue lisää

04.03.2026

Olarin Auringon kotien rakentaminen on alkanut

Rakennustyöt Espoon Olarissa ovat käynnistyneet. Olarin Aurinkoon tulee kuusi asuntoa: koteja, joissa on kolme tai neljä makuuhuonetta, oma piha ja terassi. Kodit valmistuvat syksyllä 2026.

Lue lisää

25.02.2026

Villa Steniuksen rakentaminen on alkanut – uniikkeja koteja vanhaan kansakouluun

Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevan As Oy Helsingin Villa Steniuksen rakentaminen on käynnistynyt. Vanha kansakoulu saneerataan asumiskäyttöön: kohteeseen tulee 11 kotia, jotka valmistuvat joulukuussa 2026. 

Lue lisää