| Luokittelu: Asuntorakentaminen

 

SSA rakentaa Maaherrantie 30 hankkeen Y-Säätiölle

SSA Project Oy ja Y-Säätiö ovat sopineet Kiinteistö Oy M2-Kotien Maaherrantie 30 -hankkeen rakentamisesta Helsingin Oulunkylään. SSA toimii Maaherrantie 30 -hankkeessa pääurakoitsijana. Hankkeen rakentaminen on tarkoitus aloittaa toukokuun alussa ja hanke valmistuu syksyllä 2022.

Helsingin Oulunkylään rakentuva 7-kerroksinen asuinkerrostalo sisältää 82 vuokra-asuntoa. Rakennuksen julkisivut ovat pääosin paikalla muurattuja. Hanke on osa Saton kanssa rakennettavaa Viisaan Liikkumisen korttelia.

Hanke on ensimmäinen SSA:n Y-Säätiölle toteuttama hanke ja SSA valikoitui urakoitsijaksi kokonaisedullisuutensa perusteella. “Yhteistyö on sujunut hyvin ja toiminta on ollut joustavaa.” Y-Säätiön projektipäällikkö Riku Lehtiö kertoo. “Y-Säätiön näkökulmasta on tärkeää, että toimialalla on kilpailua. SSA:n kaltaiset uudet urakoitsijat monipuolistavat markkinaa ja siten kehittävät koko alaa.”

“Yhteistyö ja työt hankkeessa ovat alkaneet sujuvasti.” SSA:n työpäällikkö Niko Kinnunen kertoo. “Tontilta on alkuvuoden aikana purettu vanhat asuinrakennukset pois ja maaperän kunnostustyöt ovat loppusuoralla.”

M2-Kodit on Y-Säätiön kokonaan omistama yhtiö, jolla on yli 10 000 ARA-vuokra-asuntoa ympäri Suomea. Tutustu lisää hankkeeseen ja yhtiöön M2-Kotien sivuilta.

Havainnekuva hankkeesta, Jaakkola Arkkitehdit.

Lisätietoja 
Riku Lehtiö, Projektipäällikkö Y-Säätiö, riku.lehtio@ysaatio.fi
Tuomo Kilpeläinen, Yksikönjohtaja, asuntorakentaminen PKS, +358 503466716

Luitko myös nämä?

05.05.2026

Minna Tuohimaa-Tiri aloitti asuntomyyjänä SSA Rakennuksella

Minnalla on seitsemän vuoden kokemus uudiskohteiden asuntomyynnistä rakennusliikkeissä, ja hän tuntee myyntiprosessin suunnitteluvaiheesta aina luovutukseen asti.

Lue lisää

30.03.2026

Tikkurilaan valmistui 50 asunnon kerrostalokohde

As Oy Vantaan Lootus on valmistunut ja luovutettu maaliskuussa 2026. Kohde sijaitsee Vantaalla osoitteessa Neilikkatie 17. Tilaajana hankkeessa on Suomen Kaupunkikodit ARA Oy, ja SSA Rakennus Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. 

Lue lisää

18.03.2026

Lassilaan valmistui 119 asuntoa – toimistotalo saneerattiin asuinkäyttöön

As Oy Helsingin Sentnerikuja 2 on valmistunut ja luovutettu 19.2.2026. Kyseessä on laaja konversiohanke, jossa vuonna 1992 valmistunut toimistotalo on muutettu nykyaikaisiksi vuokra-asunnoiksi ja toimistotiloiksi.

Lue lisää

04.03.2026

Olarin Auringon kotien rakentaminen on alkanut

Rakennustyöt Espoon Olarissa ovat käynnistyneet. Olarin Aurinkoon tulee kuusi asuntoa: koteja, joissa on kolme tai neljä makuuhuonetta, oma piha ja terassi. Kodit valmistuvat syksyllä 2026.

Lue lisää