Blogi

| Luokittelu: Blogi

SSA on merkittävä kumppani ohjelmistokehittäjä Builderheadille

SSA ja rakennusalan ohjelmistokehittäjä Builderhead ovat tehneet yhteistyötä aina Builderheadin tarinan alusta, vuodesta 2018 lähtien. Tavoitteena on luoda ohjelmisto, joka hallitsee koko hankeputken aina aihiosta vuositakuukorjauksiin. SSA on ollut mukana kehittämässä erityisesti järjestelmän toiminnallisuuksia. SSA onkin yhtiön perustajajäsenten mukaan ollut yksi yrityksen kehityksen kannalta merkittävin yksittäinen yritys.

”SSA:n toimitusjohtaja Jorma Kilpeläinen oli ensimmäisiä henkilöitä, joille soitin, kun lähdimme perustamaan BuilderHeadia.” Builderheadin perustajajäsen Julius Tuomikoski kertoo.

“Jorma oli nähnyt eri rakennusliikkeissä, miten asioita on tehty.  Hänellä oli kirkas visio siitä, miten asioita pitäisi tehdä ja millainen pelikirja pitäisi rakentaa. Hänellä oli myös paljon tietoa siitä, miten nykyiset ohjelmistot palvelevat kenttää.

Builderhead ohjelmistoa alettiin kehittää vuonna 2018. SSA oli vahvasti mukana ohjelmiston kehitystyössä alusta saakka. ”Meillä oli tarve ohjelmistolle, joka huomioisi kaikki projektin eri vaiheissa olevat tehtävät ja helpottaisi niiden käsittelyä”, Jorma Kilpeläinen kertoo. ”Tämä on osa visiotamme tehdä rakentamisesta sujuvampaa. Uskon, että saamme Builderheadin kanssa yhteistyössä rakennettua meille parhaan mahdollisen ohjelmiston.”

Jorman huoneessa on vuosien aikana istuttu monet palaverit ja yhteistyö on ollut molemmin puolin hedelmällistä. ”Emme olisi voineet toivoa enempää yhteistyön suhteen”, Julius kertoo. ”Vaikka me olemme olleet se myyjäosapuoli, olemme saaneet tästä yhteistyöstä paljon. Ennen kaikkea olemme saaneet suuren määrän tietoa. Lisäksi saimme luvan käyttää SSA:ta referenssinä jo paljon ennen, kun SSA sai ohjelmiston käyttöönsä.”

SSA:n hankekehityksellä on nyt käytössä Builderheadin tekemä ”SSA Päällikkö” -järjestelmä.“ Tulevaisuudessa ohjelmisto tulee kattamaan koko hankeputken. “Olemme kiitollisia, että SSA:lla on jaksettu uskoa meihin jo ennen kuin ohjelmisto on edes ollut käytössä”, Julius kertoo.

SSA:n ja Builderheadin kasvupoluissa on paljon yhtymäkohtia. Vuonna 2018 SSA:lla kehitettiin toimintajärjestelmää ja prosesseja, Builderheadilla tuotteen ideaa. ”Liiketoimintamme on kasvanut henkilöstömäärässä mitattuna samassa suhteessa. Kun SSA:laisia oli silloin 30, meitä oli kolme. Nyt SSA:laisia on reilu 90 ja meitä yhdeksän.” Julius nauraa.

Nyt SSA:lla ja Builderheadilla ollaan lähempänä tavoitetta, pelikirjaa, joka helpottaa tekemisen monistamista.

Voit tutustua Builderheadiin lisää heidän verkkosivuiltaan.

Kuvassa vasemmalta Builderheadin Sami Kivensalo, Toni Martikainen, Julius Tuomikoski sekä SSA:lta Jorma Kilpeläinen ja Tommi Heikkilä

Luitko myös nämä?

04.03.2025

Helsingin Frakki valmistui Suomen Kaupunkikodit ARA:lle

As Oy Helsingin Frakki luovutettiin aikataulussa helmikuun lopussa. Suomen Kaupunkikodit ARA:n Juhana Kallio piti lopputulosta onnistuneena.

Lue lisää

10.02.2025

Dachser Pirkkalan uusi logistiikkakeskus on luovutettu tilaajalle

Dachser:in uusi logistiikkakeskus Pirkkalassa on valmistunut aikataulun mukaisesti. Terminaalin kokonaispinta-ala on 5113,5 m2, josta itse terminaalin osuus on 3866 m2. Lisäksi rakennuksessa on toimisto- ja sosiaalitiloja.

Lue lisää

20.12.2024

Kivistön Siluetin asuintornin rakentaminen on alkanut

Kivistön Siluetin asuintornin rakentaminen on alkanut. 12-kerroksinen asuintorni nousee uuden kauppakeskuksen yhteyteen. Rakennuttajana toimii SSA Rakennus Oy. Hanke on usean eri tahon yhteistyön tulos.

Lue lisää

05.12.2024

SSA toteuttaa ikäihmisten palvelukodin Nrepille ja Solum Yhtiöille Pohjois-Espooseen

Lue lisää